Lemis-ajot kesällä 2011

Erkki Lemisen poika muisteli tapahtumassa isänsä autoharrastusta.

Muisteluita isän autoharrastuksesta

“On lähdettävä, kun on lähtemään pantu, ja minä menen…”, toteaa Erkki Leminen yhdessä runossaan. Hänen liikkeelle lähtönsä ja vuosikymmeniä jatkuneen matkustelunsa ydinmotiivina oli Jumalan armollisen sanoman eteenpäin vieminen laajasti ympäri maata. 

Liikkumisen välineeksi hänelle avautuivat 40-luvun lopulla autot, joista hän innostui palavasti. Vaudikasta menoa hän oli jo aiemmin saanut kokea mm. hevosajeluilla kirkon menojen jälkeen.

Erkki-isä oli siis armoitettu automies. Hän oli erittäin innostunut autoista 40-luvulta elämänsä loppuun, 90-luvun alkuun saakka. Innostus ilmeni vilkkaana autokauppojen tekona, jota kautta autoja oli hänen hallussaan lukuisa määrä – sekä sangen vauhdikkaana ajotyylinä. Vauhti tuntui olleen hänessä verissä. Olihan hän kyllä muutoinkin luonteeltaan kiireinen ja kärsimätön, joten joutua piti. Ja tietenkin runsas ja nopea liikkuvuus edisti myös hänen päätyönsä, evankeliumin eteenpäin viemistä.

Isällä oli autoja runsaan viiden vuosikymmenen aikana yhteensä 62. Lisäksi hänen käytössään oli työnantajansa Kansan Raamattuseuran autoja kymmenen.

Autojen käyttöajat Ekillä olivat sangen lyhyitä, muutamasta päivästä korkeintaan 2-3 vuoteen. Jotkut autoista vain käväisivät hänen omistuksessaan, siirtyäkseen jo sukulaiselle tai tuttavalle, jonka kanssa oli tekaistu kaupat. Yhteen autoon kertyi kilometrejä yleensä enintään muutama kymmenen tuhatta, mutta tilastojen mukaan kaikilla autoilla yhteensä n. 1.6 milj. kilometriä. Eniten hänen käytössään olleista autoista kertyi ajokilometrejä Ladaan (99 400 km).

Vaikka into ja palo autoihin oli kova, olivat Ekin autot kuitenkin tasoltaan aika keskinkertaisia. Eli mitään tosi kalliita ja hienoja autoja ei ollut valikoimassa. Jälkipolven mielestä koko ajanjaksona lienee suhteellisesti tasokkain auto (tai ainakin automerkki) ollut Rover. Lähes vähällä oli Ekin haaviin jäädä valkoinen ja huikea Jaguar, jota jo poikien kanssa koeajettiinkin, mutta "kissa" meni sitten menojaan... Kiinnostavimpia rautoja olivat Ekin poikien mielestä urheiluhenkiset Vauxhall Victor VX 4/90, Ford Cortina GT ja viimeiseksi jäänyt Mazda 323 F GTi.

50-luku oli Ekillä vauhdikasta; autoja vaihtui tiheään,  kauppaa tehtiin, autoja välitettiin sukulaisille ja tuttaville, välillä oli pihassa kaksi autoa yhtä aikaa, joskus piti hommata peräkkäin samaa mallia ja väriä, jotteivät ulkopuoliset huomaisi auton taas vaihtuneen…

60-70-luvuilla Ekin vauhtia autorintamalla lisäsi kasvaneiden poikien yllytys ja innostus. Isä antoi pojilleen rallitason kyytiä ja mallia melkoiseen krossailuun. Hän oli kovin luottavainen Jumalan huolenpitoon ja varjelukseen tien päällä. Toki mukana oli roppakaupalla myös inhimillistä rohkeutta ja luottamusta itseensä sekä myös jatkossa poikiensa autosompailuihin. Suuri on niiden yksittäisten tarinoiden määrä, jotka kertovat Ekin autoasenteista, hurjasteluista ja sattumuksista viiden vuosikymmenen varrelta. Juttuja täydentävät Ekin poikien vastaavat kokemukset ja irrottelut.

Toisaalta kautta vuosikymmenten Ekin vaimon oli vaikea sopeutua autointoiluun sekä kaupanteon että vauhdikkaan ajotyylin osalta. Äidin negatiivinen suhtautuminen automeininkeihin oli isälle vaikea piikki lihassa. Vaikka isä pyrkikin osin hoitamaan asiaa kommentein ”älä sie puutu tähän, naiset ei ymmärrä autoasioista yhtään mitään”, se ei paljon tilannetta helpottanut. Isällä olisi varmaan ollut autoja vielä enemmän ja tasokkaampia, jollei vaimo-käsijarru olisi ollut vaikuttamassa.

Kuten muillakin elämänalueilla, autoasioiden parissa isä-Ekin elämä oli monia ristipaineita sisältävää. Oma innostus ja aktiivisuus oli suurta, vaimo jarrutti, lapset innosti, ulkopuoliset ihmiset suhtautuivat ehkä ristiriitaisin tuntein. Autojen kimpussa puuhailu ja tietysti runsaat kotoa poissaolot veivät aikaa perheeltä. Hänen oman elämänsä palo ja nautiskelunkin halu olivat ajoittain ristiriidassa jo nuoruudesta saakka ilmenneen taivasikävän kanssa.

Mitä mieltä mahtoi Jumala olla tästä kaikesta, kyseli Eki läpi elämänsä? Jälkipolvena uskomme, että näissäkin asioissa hän lopulta koki olleensa Jumalan kämmenellä, kaikkine kiusauksineen, heikkouksineen ja epäonnistumisineen.